SYS nuorisojaoston ensimmäisessä tapaamisessa keskusteltiin ympäristöoikeudesta

Viime vuoden aikana nuorempien SYS-jäsenten keskuudessa syntyi ajatus siitä, että muihin ympäristöoikeustieteen alalle uusiin toimijoihin ja nuoriin olisi mukava tutustua paremmin. Syyspäivillä ja muissa SYS:in tilaisuuksissa oli ilo nähdä, että alalla oli paljon uusia tulokkaita, mutta toisiin nuoremman polven ympäristöoikeustieteilijöihin tutustuminen jäi harmittavan vähäiseksi. Näistä kohtaamisista – tai niiden puutteesta – syntyi ajatus jonkinlaisen oman nuoremmalle jäsenistölle suunnatun toiminnan käynnistämisestä. Koska alalla on jo vakiintunut ympäristöoikeustieteen yhdistys, tuntui luontevalta lähteä kehittämään toimintaa SYS:in kyljessä sen sijaan, että toimintaa varten olisi perustettu kokonaan uutta järjestöä.

Näistä ajatuksista päästiin nopeasti myös tekoihin: SYS nuorisojaoston ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partnersin toimistolla Bulevardilla 24.2. Tapaamisessa kokoontui kolmisenkymmentä ympäristöoikeudesta kiinnostunutta nuorta lakimiestä ja oikeustieteen opiskelijaa.

Tilaisuuden avasi nuorisojaoston perustamisen päämoottorina toiminut HPP:n associate Laura Leino, minkä jälkeen tohtorikoulutettava Tiina Paloniitty Helsingin yliopistolta kertoi SYS:in toiminnasta yleisesti. Puheenvuorojen jälkeen vilkkaan ’minglauksen’ ohella ideoitiin nuorisojaoston tulevaa toimintaa. Tilaisuus oli onnistunut ja keskustelu jatkui ruoan ja viinin äärellä myöhään iltaan.

Vapaamuotoiseksi ja järjestäytymättömäksi ajatellun jaoston toiminnan sisällöksi kaavailtiin yritys- ja viranomaisvierailuja, after work -tilaisuuksia sekä pienimuotoisia seminaareja jäsenistöä kiinnostavista aiheista esimerkiksi gradujen ja tutkimusaiheiden esittelystä. Toiminnan sisältö tulee muotoutumaan jäsenistön toiveiden ja aktiivisuuden mukaan, mutta ainakin yritys- ja viranomaisvierailut herättivät erityisen paljon kiinnostusta.

Toiminnan tarkoituksena on luoda nuorten ympäristölakimiesten verkosto ja helpottaa uusien alalle tulevien nuorten ammatillista verkostoitumista. Lisäksi tarkoituksena on perustaa nuorille ammattilaisille foorumi ympäristöoikeuden alaan liittyvien keskustelujen käymiseksi ja edistää näin nuorten ympäristölakimiesten ammattitaidon kehittymistä. Nuorisojärjestön toimintaan osallistuminen on myös erinomainen tapa tutustua SYS:in toimintaan, mikäli järjestö ei ole entuudestaan tuttu.

Toiminta on avointa kaikille SYS:in nykyisille ja tuleville jäsenille eli sekä opiskelijat että jo valmistuneet ympäristöoikeustieteilijät ovat tervetulleita mukaan. Ikärajaa toimintaan ei missään tapauksessa aseteta, vaan kaikki nuoret, nuoreksi itsensä tuntevat tai alalla uudet voivat siihen osallistua. Osallistumiskynnys jaostoon on tarkoitus pitää matalalla ja katto korkealla – mukaan toivotaan aivan kaikkia alasta kiinnostuneita osaamiseen tai ikään katsomatta.

Nuorisojaoston päätiedotuskanavaksi sovittiin jatkossakin jaostolle perustettu Facebook-ryhmä, jossa yleisen ympäristöoikeustieteellisen keskustelun lisäksi sovitaan tulevista tapaamisista ja tilaisuuksista. Tervetuloa mukaan tuleviin tapaamisiin ja käykää liittymässä ryhmään Facebookissa!

HPP daamit (2)1
Kuva: Laura leino

 

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *