Matti Sepponen: Jättiläinen

Kävin katsomassa elokuvan Jättiläinen. Elokuva kuvasi Talvivaaran ympäristöluvan päätöksentekoa aluehallintovirastossa. Elokuvasta tuli surullinen mieli. Siinä annettiin ymmärtää, että päätöksentekoon vaikuttivat ulkopuoliset tekijät. Alueen työllisyys, valtiovallan toiveet ja rahoittajien odotukset leimasivat elokuvassa ympäristöluvan päätöksentekoa. Elokuvassa näkyi epäluottamus päätöksentekoprosessiin. Ympäristökysymykset lakaistiin elokuvan mukaan maton alle. Vasta nuorimman ympäristöneuvoksen herääminen sankarillisesti omaa etuaan tavoittelemattomaan päätöksentekoon elokuvan loppuvaiheessa johti ympäristökysymysten huomioon ottamiseen ja sen pelastamiseen, mikä enää pelastettavissa oli.

Elokuvaa katsoessa tuli mieleeni osallistumiseni Brasiliassa marraskuussa 2014 Kansainvälisen tuomariliiton kokoukseen. Siellä olivat erityisaiheena ympäristöasiat. Varsinkin Etelä-Amerikan valtioiden tuomarit kertoivat, että ympäristöasioiden päätöksentekoa ohjaavat usein korporaatiot ja korruptio. Entisenä vesioikeustuomarina ajattelin, etteivät nämä seikat ainakaan Suomessa eikä EU:n alueella rasita päätöksentekoa. Siten en ollut erityisen kiinnostunut kokouksessa esitetyistä vaatimuksista, että tuomareiden tulee olla rohkeita päätöksenteossaan. Tuomarin asemassa olevan henkilön päätöksentekoa eivät ohjaa asiaan vaikuttamattomat ulkopuoliset paineet. Tuomarin ei tarvitse olla erityisen rohkea tai sankarillinen.

Elokuva on tietenkin fiktio. Kuitenkin se panee kysymään, onko päätöksentekoa koskeva epäluottamus laaja ilmiö. Tulisiko kansalaisten luottamusta ympäristöasioiden päätöksenkoon erityisesti tutkia?

Lisäksi elokuva pani minut jälleen kysymään, olisiko Suomessa luottamuksen kannalta ollut parempi valita vuoden 2000 alusta hallinnollisen päätöksentekomallin sijasta Ruotsin esimerkin mukaisesti ympäristöoikeusjärjestelmä. Ruotsissa en ole havainnut olleen ongelmia.

IMG_6425
Kuva: Elina Vaara

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.