Jätelaissa tiedonhallintaan vaikuttava sääntely muodostaa sekavan kokonaisuuden, joka on johtanut virheellisiin jätehuollon tiedonhallinnan organisointeihin. Koska tiedonhallinnan sääntely henkilötietoja käsiteltäessä kohdistuu viranomaiseen, ovat kunnalliset viranomaiset pääsääntöisesti rekisterinpitäjiä niissä henkilötietojen käsittelytoimissa, joissa viranomaiset hoitavat lakisääteisiä tehtäviään. Jätelaissa ei ole säädetty rekisterinpitäjyyteen vaikuttavista tekijöistä siten, että yleislainsäädännössä säädetyt tiedonhallinnan vastuut voitaisiin sivuuttaa rekisterinpitäjyyttä määriteltäessä.
Tiedonhallinnan vastuut, eri toimijoineen ja lakeineen muodostavat monimutkaisen rakenteen. Erityisen monitulkintaiseksi asiaksi on muodostunut kunnallisten viranomaisten pyrkimykset siirtää jätelain 143 §:ssä säädetyn jätteenkuljetusrekisterin tehtäviä kuntien omistamalle yhtiölle. Näissä tilanteissa perustuslailliset rajoitukset julkisen hallintotehtävän antamisesta yksityiselle vaikuttavat tiedonhallinnan tehtävien, erityisesti rekisterinpitäjän tehtävien, siirtämiseen. Jätelain mukaisten rekisterien rekisterinpidosta on vakiintunutta oikeuskäytäntöä, mutta esimerkiksi ympäristöministeriön sekä Kuntaliiton tulkinnat jätehuoltoviranomaisen mahdollisuuksista siirtää jätteenkuljetusrekisterin teknisiä ja ylläpitotehtäviä poikkeaa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä. Viimeisimmäksi korkein hallinto-oikeus arvioi jätelain rekisterinpidon vastuita vuosikirjaratkaisussaan KHO 2018:172 (ään.) jo vakiintuneen hallinto-oikeuksissa muodostuneen oikeuskäytännön mukaisesti, jonka mukaan jätteenkuljetusrekisterin ylläpito on julkinen hallintotehtävä eikä sitä voida antaa yksityisen hoidettavaksi. Vastakkaiset oikeuskäytäntöön perustuvat tulkinnat ovat lähteneet siitä, että yksityisoikeudellinen yhteisö voisi huolehtia jätteenkuljetusrekisterin ylläpidosta.
Kunnan toiminnan ja hallinnon järjestämisestä ja kunnallisten viranomaisten toiminnasta sääntelee kuntalaki. Niin kutsuttu peruskunta voi itse päättää tehtävien toteuttamistavoista, toki lainsäädännön asettamissa rajoissa. Kuntien tiedonhallintaan vaikuttava sääntelykokonaisuus muodostuu yleislaeista, joita sovelletaan toisiinsa hierarkkisina ja rinnakkaisina. Tietosuojasääntely on yksi kokonaisuus, joka määrittää viranomaistoiminnassa viranomaisten tietoaineistojen käsittelyvastuita ja käsittelysääntöjä. EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679) alettiin soveltaa 25.5.2018, ja sitä täsmentävä ja täydentävä tietosuojalaki tuli voimaan 1.1.2019.
Tiedonhallintaan vaikuttaa myös julkisuuslaki, jossa säännellään viranomaisen velvollisuuksista ja oikeuksista viranomaisten asiakirjoja käsitellessä sekä viranomaisen toimivallasta päättää asiakirjojen antamisesta. Lisäksi tiedonhallintaan viranomaisessa vaikuttaa myös arkistolaki, jossa säännellään arkistonmuodostajasta, arkistoitujen tietojen antamisesta, sekä arkistotoimen järjestämisestä kunnassa. Tämän lisäksi ensi vuoden alusta tulee voimaan laki julkisen hallinnon tiedonhallinnasta (tiedonhallintalaki), jossa säädetään tiedonhallintayksikön ja viranomaisten vastuista ja velvollisuuksista tiedonhallinnan järjestämisessä ja toteuttamisessa viranomaistoiminnassa.
Näiden yleislakien lisäksi asiaan vaikuttaa kuntaa koskeva erityislainsäädäntö. Jätelaissa on säädetty tarkemmin kunnan järjestämästä jätehuollosta. Jätelaki sisältää säännökset myös eräistä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä yksityiskohdista ja julkisina hallintotehtävinä pidettävien palvelutehtävien siirtämismahdollisuuksista kuntien omistamalle yhtiölle. Jätelaki ei kuitenkaan ole täysin selvä näiden tiedonhallintaan liittyvien vastuiden järjestämisen ja siihen liittyvien siirtomahdollisuuksien osalta.
Arvioimme Ympäristöjuridiikan artikkelissamme, miten tiedonhallinnan vastuut voidaan organisoida huomioiden perustuslain asettamat rajoitteet julkisen hallintotehtävän antamisesta yksityisen hoidettavaksi. Päädymme artikkelissa siihen, että kunnallisten viranomaisten asemaa henkilötietojen käsittelyssä ei voida arvioida pelkästään tietosuojasääntelyn perusteella, vaan aseman arvioinnissa on huomioitava muualla laissa säädetyt informaation käsittelyyn vaikuttavat säännökset. Esimerkiksi yhteisrekisterinpitäjyyttä ei voida arvioida eikä järjestää viranomaisten toiminnassa pelkästään tietosuoja-asetuksessa säädetyn perusteella, vaan järjestelyssä on huomioitava viranomaisten toimivaltaa koskeva sääntely ja siitä johtuvat rajoitukset. Johtopäätöksissä toteammekin, että jätelain sääntely ei ilmeisesti vastaa sitä, mitä aikanaan lainvalmistelussa oli tarkoitus ehdottaa säädettäväksi, koska lainvalmistelusta vastanneella ministeriöllä on erilaisia käsityksiä sääntelystä kuin millaiseksi oikeuskäytäntö on muodostunut. Uusi tiedonhallintalaki edellyttää tiedonhallinnan muutosvaikutusarvioinnin tekemistä myös lainvalmistelussa. Velvollisuus tuleekin tarpeeseen.
Koko artikkelin voit lukea osoitteessa: https://www.edilex.fi/ymparistojuridiikka/20364 (Voutilainen, Tomi – Sariola, Meri Ympäristöjuridiikka 3-4/2019 s. 8.)
Jätä kommentti